Yhteistyökumppanit

 

  

  Image
 

NY Vuosi yrittäjä 
facebookissa -
tule mukaan!

NY 12h -leiri - ideoita lähiympäristöön Tulosta Sähköposti

NY 12h -leirimateriaalia pilotoidaan kevään 2010 aikana ja syksyllä 2010 materiaali on kaikkien koulujen käytettävissä. Jos olet kiinnostunut pilotoimaan toimintamallia, niin ota yhteyttä NY:n toimistoon. 

Uusia ideoita, yhteisiä päätöksiä, vastuun jakamista, välittämistä, ideoiden kehittelyä, esiintymisvalmiuksia.

NY 12h -leiri on tekemällä oppimisen periaatteella toimiva kokonaisuus innovoinnista, yrittäjyydestä ja omista mahdollisuuksista vaikuttaa. Leirin aikana opitaan projektityöskentelyn avulla tekemään yhteisiä päätöksiä. Leiriläisille annetaan tehtävä, jonka ympärille leirin harjoitukset toteutetaan. Tehtävä voi liittyä esim. lähiympäristön, koulun toimintakulttuurin tai oppilaiden viihtyvyyden parantamiseen.

Leiriläiset ovat peruskoulun yläluokkien oppilaita ja leiriläisten tutoreina toimivat toisella asteella opiskelevat nuoret. Näin leiri edistää eri kouluasteiden välistä yhteistyötä ja tarjoaa konkreettisen toimintamallin peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheen yhteistyölle. 

Leirin aikana oppilasryhmät saavat ohjattua valmennusta ryhmätyöhön, idean kehittämiseen ja esiintymisvalmiuksiin. Lisäksi leirillä opitaan lyhyesti tuotekehitysprosessi innovoinnista tuote-esittelyyn.

 

Leirin aikana opitaan:

• Innovointia
• Päätösten tekemistä...
• Tehtävien ja vastuun jakaminen
• Projektimainen työskentelytapa
• Johtajuus
• Neuvottelutaito
• Ryhmätyö, toisten huomiointi
• Kirjallinen ilmaisu
• Vuorovaikutustaidot

Leirin kulku

12 tunnin ohjattu ohjelma rakentuu rastitehtävistä. Rastit muodostavat kokonaisuuden, joka johdattaa oppilaat läpi koko leirin.

1. Ryhmäytyminen ja innovointi
Opitaan omat ja ryhmän vahvuudet ja innovoidaan vaihtoehtoja tehtävään.
2. Idean konkretisoiminen
Päätetään idea, jaetaan tehtävät sekä kehitetään valittua ideaa kohti konkreettista ratkaisua.
3. Esiintyminen ja markkinointi
Valmistellaan ja pidetään idean
esittely yleisölle.